lauantai, 27. syyskuu 2014

Polkupyörää kannattaa huoltaa: case "Ei Strömsö".

Image%2010.03.2014%2023.08.32%200254-norKuluneella viikolla olin sairaana. Ei kuumetta, mutta pääkipua, yskää, limaisuutta ja - mikä pahinta - kurkkukipua. En voi sietää kurkkukipua, etenkään äänityöläisenä. Yhtä kaikki, tämän vuoksi olen ollut pyöräilemättä käytännössä koko viikon. Vieläkään ei rohkene hypätä fillarin selkään, vaikka kovasti mieli tekisi. Varsinkin juuri nyt kun ulos katselee: aurinko paistaa, eilisillan myrsky on kadonnut ja tilalle on tullut 0/8 -pilvinen taivas. (Kaikki sääsanomia jossakin vaiheessa väsänneet tietävät tismalleen, mistä tuossa oli kysymys.) Olen myös sopinut, että vien uuden fillarini tänään ensihuoltoon, joka tulee suorittaa 200-400 kilometrin haarukassa. Senkään puolesta ei rohkenisi ajella pyörällä, sillä sillä on nyt kelailtu muistaakseni yli 390 km. (Ottaako joku noita rajoja kirjaimellisesti? Muu kuin minä?)

Olen nyt kuitenkin hieman suivaantunut pyöräilemättömyydestäni. Varsinkin, kun vaimo juuri lähti taas omaan liikuntaharrastukseensa. Olen siis kateellinenkin! Päätinpä sitten laittaa kaiken tämän kunniaksi kaikille täältä luettavaksi kuluneen kesän pyörän huollattamiseen liittyvän helmen. Tuohon liittyykin oiva aasinsilta, sillä tarina alkaakin Malmilta, Helmi liiketalousopiston välittömästä läheisyydestä.

Kerroinkin teille, arvon lukijani, jo aiemmin kuinka luulin vielä reilu vuosi sitten olevani kykenemätön ajamaan pyörällä polvivaivojeni takia. Havaittuani rakkaan vaimoni pyörän selässä mielessäni miltei apokalyptisiin mittoihin paisuneen polvien (ihme)parantumisen, säntäsin Googlen kautta nettiin etsimään itselleni uutta pyörää. Tuollaisessa jumalallisessa mielentilassa ihmisellä ei ole järkeä, joten mikäli jossakin keskusteupalstalla/blogissa olikin viittaus siihen, että kannattaa miettiä hieman myös sitäkin mistä pyöränsä hankkii, ohitin nämä jutut merkityksettöminä.

Muutaman gigan nettiliikennettä aiheutettuani päädyin harkitsemaan vakaasti pyörää, joka olisi joko sinkula tai äärimmäisen helppohoitoinen vaihdepyörä. Sitten vastaan tulikin SRAMin keskiöllä varustettu pyörä. Hienoutena maallikon mielestä siinä oli se, että se oli automaattivaihteinen! Polkupyörä! Automaatti! Vantaan Bike Planet tarjosi ensimmäisen koeajon. L-kokoinen pyörä tuntui varsin mukavalta, mutta kenties hieman pieneltä. XL:ää heillä tietenkään ei ollut. Takaisin kotiin ja lisää googlailua, jonka tuloksena oli varsinainen löydös: Helsingin Urheiluvälinehuolto Malmilla myi samaa fillaria huomattavasti edullisemmin kuin Bike Planet. Rohkeana poikana laitoin HUH:in kautta XL:n tilaukseen ilman koeajoa. JES! Kohta minulla olisi pyörä!

Palaan Malmille hakeakseni pyörän. Liike sijaitsee Helmeä miltei vastapäätä ja kaikki sujui kivasti. Runkolukko asentui kivasti odotellessa ja pääsinkin pian ajelemaan uutukaisellani. Muutaman lenkin jälkeen (automaatilla voi lenkkeillä, hifistit malttakoot mielensä tässä vaiheessa) alkoi muutoin kohtuullisen hyvinkin toimivasta takakeskiöstä kuulua voimakkaan jarrutuksen yhteydessä erittäin epämiellyttävää, kovaäänistä rahinaa. Aivan kuin rummussa olisi jokin vieras esine jarruosien välissä aiheuttamassa metelin. Ongelma poistui kuitenkin noin kilometrin kuluessa ja pysyi poissa toistuakseen taas sattumanvaraisesti myöhemmin. Pyörän ensihuollossa mainitsin ongelmasta HUH:in asiakaspalvelijalle, joka lupasi välittää viestin huoltomiehelle. Hakiessani pyörää todettiin, että mitään ongelmaa ei pyörässä ilmennyt. Matka siis jatkui.

Vuosi vaihtui, tuli uusi pyöräilykausi. Työmatkafillarointi pääsi kivasti käyntiin ja elämä hymyili, kunnes taas eräällä lenkillä oli päästä kehnot pampersiin eräässä jarrutustilanteessa ilmenneen metelin vuoksi. Tiesin toki heti mistä oli kysymys. Tiesin myös, että ongelma/oire poistuu hetken kuluttua, kuten myös tapahtuikin. Päätin silti, että pyörä pitää saada huoltoon ennen kuin takuu raukeaa. Sitten alkoi kesäloma, tuli kesälomakiireet ja -reissut. Kesälomareissun jälkeen töihin palattuani heräsin selvittämään asiaa ja havaitsin, että takuuaika oli umpeutunut heinäkuun puolessa välissä. Heinäkuun viime päivinä vein Nishiki Introni huollettavaksi HUH:ille, todeten, että itse en voi olla vastuussa viallisesta tuotteesta, etenkään, kun ongelma on otettu esille jo ensihuollossa jolloin asialle ei mitään tehty. He lupasivat kyllä kiltisti paneutua asiaan. No worries, ajattelin.

Noin kahden viikon kuluttua soitin HUH:iin kysyäkseni pyörän tilanteesta. Hinku kampiapinaksi (Anteeksi Kampiapina-blogin pitäjälle sanan varastamisesta hyötykäyttöön! Sana on loistava, samoin kuin blogisi!) oli valtaisa ja halusin vain pyöräni takaisin, sillä olin jo ryhtynyt haaveilemaan paremman pyörän hankinnasta. He totesivat, että asia odottaa maahantuojan käsittelyä ja että he ottavat yhteyttä, kun pyörä on valmis. Asia vilpitön. Jäitä hattuun, siis.

Kuluu kaksi viikkoa lisää. Soitan liikkeeseen uudelleen, sillä olen jo käynyt koeajamassa uutta pyörää ja hermot alkavat olla riekaleina. Kun kahden päivän yrittämisen jälkeen lopulta sain jonkun langan päähän, totesi huoltomies sujuvalla englannilla, että "Joo, pyörä on valmis. Eikö sinuun otettu yhteyttä?" Ei otettu ei, ajattelin ja päätin kuitenkin pelata varman päälle. Kysyin huoltomieheltä, oliko ongelma jarrujen metelöimisen kanssa poistunut ja ei enää toistuisi. Samalla halusin varmistaa myös sen, etteivät ongelmat olleet aiheuttaneet keskiölle muuta vahinkoa. Tähän huoltomies esitti vastakysymyksen, joka oli kuin isku palleaan: "Ai? Oliko siinä sellainen ongelma?". Mykistyneenä osasin ensin vastata vain, että "Oli", minkä jälkeen toki aloin seikkaperäisesti ja jo kohtuullisen ärtyneenä selittämään, mikä ongelman todellinen laita oli. Huoltomies lupasi käydä koeajolla ja palata asiaan puolen tunnin kuluessa. Hän soitti yllättäen jo 20 minuutin päästä todeten, että keskiössä oli todella jokin pieni, jostakin irronut metallinpala, joka oli ajoittain kiilautunut osien väliin aiheuttaen metelin. Ilmeisesti rummussa oli tämän seurauksena varsin selvät jäljet, sillä hän lupasi laittaa uuden tilaukseen ja sanoi pyörän olevan valmis viikossa-puolessatoista. Kiitin ja lopetin puhelun. Samoihin aikoihin tilasin toisaalta uuden pyörän itselleni.

Kaksi viikkoa kului. Hyppäsin uuden pyöräni selkään ja ajoin Malmille kyselläkseni pyörän tilanteesta. Se ei vieläkään ollut valmis, vaan he odottivat nähdäkseni osaa edelleen valmistajalta/maahantuojalta. En ollut enää pätkääkään yllättynyt. Enkä ole vielä tänä päivänäkään. Huomenna tullee kuluneeksi kaksi kuukautta pyörän viemisestä HUH:ille. Vieläkään ei Nishikiä ole kuulunut takaisin, enkä usko, että tämä kirjoitus sitä myöskään luokseni tuo. Olisin toki saanut pyöräni sieltä täksi ajaksi ajoon, mutta minullapa onkin jo parempi. Nishiki on silti minulle rakas, olkoonkin että se on kaksivaihteinen automaatti. Olkoonkin, että se on kovan onnen pyörä. Olkoonkin, että se vieraantuu päivä päivältä kodistaan ja palatessaan toteaa, että saa viettää aikansa paremman ja kenties kiiltävämmän seurassa. ;-) Nishiki on silti ja tulee aina olemaan se pyörä, jonka selkään hyppään tuosta vain, pikaiselle kauppareissulle kun ei jaksa ryhtyä pipertämään pyöräilykenkiä jalkaan. (Siinä on kyllä kaksipuoliset polkimet, joten pyöräily onnistuu sekä tavallisilla, että pyöräilykengillä.)

En tiedä kuinka tavallisia tällaiset kokemukset ovat. En myöskään tiedä mitä voisin tässä tilanteessa rehellisesti sanoen tehdä muuta kuin odottaa. Enkä todellakaan tiedä onko etiketin mukaista kirjoittaa blogiin tällaisesta kokemuksesta pyöräliikkeen nimenkin mainiten. Enkä tiedä kuinka suuri osa syystä lankeaa omalle laiskuudelleni, mikä osuus pyöräliikkeelle ja mistä pyörän maahantuoja on vastuussa. Fakta on kuitenkin se, että kaksi kuukautta moisen asian hoitamiseen on jo varsinainen vitsi, joka sinänsä ansaitsee tulla julkaistuksi ja kerrotuksi.

Jään seuraamaan tilannetta. :)

tiistai, 23. syyskuu 2014

Viitaten edelliseen blogikirjoitukseeni...

Tässä juttu, jonka Helsingin poliisi julkaisi tänään. Näyttää ihan samalta kuin edellisessä julkaisussani kuvailemani pelon aihe.

Juttu siis täällä.

lauantai, 20. syyskuu 2014

Pyöräillessä saa varoa

Reilu viikko sitten poljeskelin töistä kotiin päin. Olin juuri tulossa Leppävaaraan, kun koulun pihasta tuli vasemmalta pyörätien ylitse auto. Näin autoilijan kaukaa (onneksi) ja autoilija ei voinut olla näkemättä minua, sillä tulin kohti kirkas lamppu päällä. Siitä huolimatta olisin ajanut suoraan apukuljettajan oveen, ellen olisi jarruttanut voimakkaasti ja pudottanut siten vauhtiani miltei nollaan. Nuorimies jatkoi matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut ja samoin minä.

Itsellekin on joskus autoillessa sattunut arviointivirheitä. Etenkin pyöräilijöiden kanssa on välillä haasteellista toimia. Useimmiten kaikki menee kivasti, mutta itse pelkään kaupungissa autoillessani eritoten oikealle kääntymistä silloin, kun samaan suuntaan kulkee aivan ajoradan vieressä oikealla puolella pyörätie. Pyrinkin nykyisin kiinnittämään huomiota pyöräilijöihin jo hyvissä ajoin risteystä lähestyessäni, jolloin voin kohtuullisen rauhallisin mielin käännöksen oikealle suorittaa. Etenkin hyväkuntoiset pyöräilijät ajavat niin kovaa vauhtia, että mikäli eteen huomaamattaan kääntyy, on jälki rumaa.

Muutama vuosi sitten ajoin "harrastusmielessä" taksia Helsingissä. Siellä näki monenlaista. Selvästi ikävin tapahtuma sattui Malmin hautausmaan läheisyydessä, ollessani kääntymässä vasemmalle hautausmaalle päin. Samaan suuntaan vasemmalla puolellani ajoi polkupyöräilijä, jonka ohittamista jäin osin kääntyneenä odottamaan. Samalla hetkellä tuli hautausmaalta iäkkäämpi mies autollaan ja ajoi suoraan pyöräilijän eteen. Pyöräilijä törmäsi varsin kohtuullisella vauhdilla iäkkäämmän miehen auton etukulmaan, mistä sitten sinkosi päin itse ajamaani taksia lyöden päänsä eturenkaaseen. Onneksi polkupyöräilijä käytti kypärää. Hän sai silti kohtuullisia kolhuja ja oli hieman sekaisin - sanoisin shokissa - sillä oli poistumassa omin avuin heti paikalta. Estin hänen lähtönsä ja kutsuin poliisit paikalle. He tulivatkin pikavauhtia ja olin ehtinyt hetkessä kertomaan heille näkemykseni tilanteesta ennen kuin jatkoin asiakkaani kanssa matkaa. Tuollaisessa tilanteessa katsoin pyöräilijän eduksi pysäyttää tilanteen ja saada tapahtuneesta merkintä virallisiin kirjoihin. IHan vaikka jo siltä varalta, että jälkikäteen huomaa jotakin kuitenkin tapahtuneen ja tarvitsee hoidattaa itsensä kuntoon. Silloin ainakin menee kuut oikeasta vakuutuksesta.

Kypärä siis päähän ja varovaisuutta joka tilanteeseen!

Muokattu su 21.9. klo 11:53 - kirjoitusvirheitä pois.

perjantai, 19. syyskuu 2014

Iltalenkkihavaintoja

Tänään lähdin iltayhdeksän aikoihin liikkeelle, valot asianmukaisesti viriteltynä ja Sports Tracker käynnissä ajatuksenani kiertää aiemmin kokematon, uusi reitti. Noin tunti saisi kulua aikaa ja mukavaa maastoa pitäisi matkalle sattua. Kotoa polkaisin suorinta tietä Keskuspuistoon, puistoa pitkin ja auroransillan yli uimastadionin vierestä (paljon oli vielä väkeä!) Töölönlahdelle. Sinne päästyäni päätin onneksi kiertää sen saman tien (mukavaa baanaa), minkä jälkeen tulin Pasilan ja Ilmalan kautta radan vartta suorinta tietä kotiin. Parine pienine poikkaisuineen (Keskuspuistossa väärät käännökset) matkaa kertyi hieman yli 22 km ja aikaa hieman alle tunti. Mukava lenkki!! Ja kelikin oli lämmin.

Heti pian kotoa lähdettyäni LEDeihin pamahti paksua sumua. Ajoittain sitä oli niin paljon, ettei tohtinut muuta kuin hissukseen kruisailla. Kenties valot saivat sen näyttämään aiempaa hurjemmalta. Huomasin myös, että pari vastaantulijaa eivät pitäneet kenties hieman liian kirkkaasta valostani, sillä yksikin rouva laittoi kättänsä silmiensä suojaksi. Pitää yrittää löytää sen käyttöön jokin sopiva kultainen keskitie, kun tavoitteena ei ole kuitenkaan ketään sillä kiusata. Pitääpä yrittää viritelmästä saada lähiaikoina juttu tänne aikaiseksi, jos vaikka jollakulla olisi samaisesta härvelistä kokemusta.

Mielenkiintoinen havainto oli myös se, että vasta noin puolen tunnin fillaroinnin jälkeen jalat alkoivat toimia kunnolla. Yleensä työmatka kestää tuon mainitun ajan ja pyrin sinä aikana saamaan varsinkin loppumatkasta loputkin mehut itsestäni irti, joten tuota fiilistä ei varsinaisesti pääse syntymään. Mutta tällä kertaa oli kohtuullisen helppo nostaa nopeutta loppua kohden. Ei (mopolla) mahdottomia, mutta silti oli mielenkiintoista huomata tällainenkin efekti. Voihan se hyvinkin olla, että sumussa rauhallisesti ajeltuani ja keskuspuiston metsätaipaleiden jälkeen jalat vasta olivat lämmenneet. Sanoohan sen toisaalta järkikin, ettei heti kylmiltään pidä odottaa parasta. Pikku kicksejä silti saa siitä, kun varsin kohtuullisen näköiselläkin fillarilla todennäköisesti työmatkaa taivaltavan, pahaa-aavistamattoman henkilön pääsee ylämäessä kuittaamaan heittämällä. Minun on varmaan pakko jossakin vaiheessa hankkia tuohon pyörään vielä maantiekiekot, josko vaikka saisi hieman pyörästä painoa ja vierinvastusta pois. Tonnia tosin en rupea niihin laittamaan, jonkinlainen hyvä kompromissi pitää löytyä, kenties fillaritori.com voi siinä olla sitten aikanaan avuksi mikäli uudet tuntuvat liian arvokkailta.

Lenkin päälle sitten perinteinen palkkariannos, suihku ja venyttely ikävältä tuntuvine hierontarullineen. Ja vaimon yllyttämänä vatsa- ja selkäjumppa (tällä kertaa tosin ihan oma-aloitteisesti). Nyt maistuu uni kivasti!

torstai, 18. syyskuu 2014

Välipäiviä - palautumista ja ajatuksia/kysymyksiä

Riippumatta innostuksen määrästä tulee harrastuksiin joskus välipäiviä. Olen antanut itselleni luvan (semisti pakon edessä, elämää on muutakin) palautella hieman pökkelöiksi muuttuneita reisiä ja lievää oiretta antavia polviani nyt parin päviän ajan ja se on tehnyt eittämättä hyvää. Jalat toimivat paremmin, minkä huomaa jo pelkästään työpaikan portaita noustessa - niitä kun todella tulee kuljettua ylos ja alas varsin monta kertaa päivän aikana. Muutaman perättäisen pyöräilypäivän jälkeen huomaa selvästi, että viimeiset askelmat vievät jalat jo lievästi hapoille, mikä ei ole ollenkaan se "normi" tunne. Tänään onnistui taas sellainen reipas kaksi-askelmaa-kerralla kipaisukin mukavasti. Mukavasti viikonlopun ja toivon mukaan pyöräilyhetkien lähestyessä.

Koskapa uudella pyörälläni en ole ajanut vielä n. 300 km enempää, on myös hyvä hieman kuulostella sitä, mitä muu osa kropasta on uudesta ajelutavasta ja -asennosta mieltä. Nykyinen pyöräni kun on elämäni ensimmäinen "kippurasarvinen". Satulan korkeutta on hieman tullut haeskeltua. Mm. hyvin pian kaupasta fillarin ulos saatuani pudotin istuinta n. sentin verran alaspäin. Silti kommentoi minua huomattavasti (pyöräily)aktiivisempi kollegani, että sitä voisi hieman jopa laskea lisää. Itse koen, että uusiutuvien polvikipujen pelossa tulen etsimään parasta kompromissia tehokkaan ja polvia vähiten rasittavan ajoasennon väliltä - mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Välillä katsellessani muiden pyöräilijäiden jalkojen asentoa tuntuu siltä, että jotkut pitävät satulaansa huomattavasti alempana kuin minä. Pelkäänpä vain, että polveni eivät kestäisi sitä, sillä koen tuolloin niihin kohdistuvan suurempia vipuvoimia kuin silloin, kun satula on korkeammalla. Tämä kaikki vaikuttaa luultavasti kuitenkin kadenssiin, sillä minun on hankala kuvitella ainakaan satulan ollessa nykyisellä korkeudella kykeneväni siihen (kuulemma) idealliin 90-110 kierrosta/minuuttiin. Edellisenkin lenkin kadenssikeskiarvo oli vaivaiset 77 rpm, joskaan en tiedä millä tavoin Sports Tracker sen laskee: vain poljetun ajan osalta vai koko lenkin osalta. Noiden kahden välillä kun tapauksessani on valtaisa ero, sillä lepuutan mielelläni jalkojani alamäissä silloin kun se on mahdollista.

Satulatuntemukset ovat myös syynissä. En osaa arvioida kuinka suuri vaikutus alakerran fiiliksiin on a) satulan korkeudella, b) pyöräilymäärän viimeaikaisella lisääntymisellä, c) itse satulalla ja d) pyöräilyhousuilla. Lievää puutumista joka tapauksessa esiintyy ja asiaan olen hieman perehtynytkin. Vain kokemus tuo vastauksen näihin kysymyksiin. Ensimmäisenä en kuitenkaan lähde kyselemään neuvoja keskustelupalstoilta, sillä siellä mielipiteet ovat kokemusteni mukaan aivan liian jyrkkiä suuntaan jos toiseenkin. (Harmittaakin välillä se, että monimutkaiset yhtälöt usein yksinkertaistetaan palstoilla omiin kokemuksiin tai vallitseviin teeseihin, joita toistetaan mantranomaisesti. Vaihtoehtoisesti aloittelija leimataan kategorisesti vain tietämättömäksi tai tyhmäksi.) Olen päättänyt ottaa asian kanssa rauhallisesti, sillä tavoitteeni ei ole vielä ensi kaudella vetäistä ainuttakaan Touria, ellei tapahdu kummia ja innostun Helsingin version kiertämään retkinopeudella. :) Eurojakaan ei ole määrättömästi tarjolla, joten ylenpalttinen varustelu jota pyöräilyharrastuksessakin voi helposti toteuttaa, saa jäädä.

Pääpaino on hauskanpidossa, investoinneissa jatkossa vain välttämättömiin ja - ennen kaikkea - kunnon kasvattamisessa.

  • Näitä tulee seurailtua