Kuluneella viikolla olin sairaana. Ei kuumetta, mutta pääkipua, yskää, limaisuutta ja - mikä pahinta - kurkkukipua. En voi sietää kurkkukipua, etenkään äänityöläisenä. Yhtä kaikki, tämän vuoksi olen ollut pyöräilemättä käytännössä koko viikon. Vieläkään ei rohkene hypätä fillarin selkään, vaikka kovasti mieli tekisi. Varsinkin juuri nyt kun ulos katselee: aurinko paistaa, eilisillan myrsky on kadonnut ja tilalle on tullut 0/8 -pilvinen taivas. (Kaikki sääsanomia jossakin vaiheessa väsänneet tietävät tismalleen, mistä tuossa oli kysymys.) Olen myös sopinut, että vien uuden fillarini tänään ensihuoltoon, joka tulee suorittaa 200-400 kilometrin haarukassa. Senkään puolesta ei rohkenisi ajella pyörällä, sillä sillä on nyt kelailtu muistaakseni yli 390 km. (Ottaako joku noita rajoja kirjaimellisesti? Muu kuin minä?)

Olen nyt kuitenkin hieman suivaantunut pyöräilemättömyydestäni. Varsinkin, kun vaimo juuri lähti taas omaan liikuntaharrastukseensa. Olen siis kateellinenkin! Päätinpä sitten laittaa kaiken tämän kunniaksi kaikille täältä luettavaksi kuluneen kesän pyörän huollattamiseen liittyvän helmen. Tuohon liittyykin oiva aasinsilta, sillä tarina alkaakin Malmilta, Helmi liiketalousopiston välittömästä läheisyydestä.

Kerroinkin teille, arvon lukijani, jo aiemmin kuinka luulin vielä reilu vuosi sitten olevani kykenemätön ajamaan pyörällä polvivaivojeni takia. Havaittuani rakkaan vaimoni pyörän selässä mielessäni miltei apokalyptisiin mittoihin paisuneen polvien (ihme)parantumisen, säntäsin Googlen kautta nettiin etsimään itselleni uutta pyörää. Tuollaisessa jumalallisessa mielentilassa ihmisellä ei ole järkeä, joten mikäli jossakin keskusteupalstalla/blogissa olikin viittaus siihen, että kannattaa miettiä hieman myös sitäkin mistä pyöränsä hankkii, ohitin nämä jutut merkityksettöminä.

Muutaman gigan nettiliikennettä aiheutettuani päädyin harkitsemaan vakaasti pyörää, joka olisi joko sinkula tai äärimmäisen helppohoitoinen vaihdepyörä. Sitten vastaan tulikin SRAMin keskiöllä varustettu pyörä. Hienoutena maallikon mielestä siinä oli se, että se oli automaattivaihteinen! Polkupyörä! Automaatti! Vantaan Bike Planet tarjosi ensimmäisen koeajon. L-kokoinen pyörä tuntui varsin mukavalta, mutta kenties hieman pieneltä. XL:ää heillä tietenkään ei ollut. Takaisin kotiin ja lisää googlailua, jonka tuloksena oli varsinainen löydös: Helsingin Urheiluvälinehuolto Malmilla myi samaa fillaria huomattavasti edullisemmin kuin Bike Planet. Rohkeana poikana laitoin HUH:in kautta XL:n tilaukseen ilman koeajoa. JES! Kohta minulla olisi pyörä!

Palaan Malmille hakeakseni pyörän. Liike sijaitsee Helmeä miltei vastapäätä ja kaikki sujui kivasti. Runkolukko asentui kivasti odotellessa ja pääsinkin pian ajelemaan uutukaisellani. Muutaman lenkin jälkeen (automaatilla voi lenkkeillä, hifistit malttakoot mielensä tässä vaiheessa) alkoi muutoin kohtuullisen hyvinkin toimivasta takakeskiöstä kuulua voimakkaan jarrutuksen yhteydessä erittäin epämiellyttävää, kovaäänistä rahinaa. Aivan kuin rummussa olisi jokin vieras esine jarruosien välissä aiheuttamassa metelin. Ongelma poistui kuitenkin noin kilometrin kuluessa ja pysyi poissa toistuakseen taas sattumanvaraisesti myöhemmin. Pyörän ensihuollossa mainitsin ongelmasta HUH:in asiakaspalvelijalle, joka lupasi välittää viestin huoltomiehelle. Hakiessani pyörää todettiin, että mitään ongelmaa ei pyörässä ilmennyt. Matka siis jatkui.

Vuosi vaihtui, tuli uusi pyöräilykausi. Työmatkafillarointi pääsi kivasti käyntiin ja elämä hymyili, kunnes taas eräällä lenkillä oli päästä kehnot pampersiin eräässä jarrutustilanteessa ilmenneen metelin vuoksi. Tiesin toki heti mistä oli kysymys. Tiesin myös, että ongelma/oire poistuu hetken kuluttua, kuten myös tapahtuikin. Päätin silti, että pyörä pitää saada huoltoon ennen kuin takuu raukeaa. Sitten alkoi kesäloma, tuli kesälomakiireet ja -reissut. Kesälomareissun jälkeen töihin palattuani heräsin selvittämään asiaa ja havaitsin, että takuuaika oli umpeutunut heinäkuun puolessa välissä. Heinäkuun viime päivinä vein Nishiki Introni huollettavaksi HUH:ille, todeten, että itse en voi olla vastuussa viallisesta tuotteesta, etenkään, kun ongelma on otettu esille jo ensihuollossa jolloin asialle ei mitään tehty. He lupasivat kyllä kiltisti paneutua asiaan. No worries, ajattelin.

Noin kahden viikon kuluttua soitin HUH:iin kysyäkseni pyörän tilanteesta. Hinku kampiapinaksi (Anteeksi Kampiapina-blogin pitäjälle sanan varastamisesta hyötykäyttöön! Sana on loistava, samoin kuin blogisi!) oli valtaisa ja halusin vain pyöräni takaisin, sillä olin jo ryhtynyt haaveilemaan paremman pyörän hankinnasta. He totesivat, että asia odottaa maahantuojan käsittelyä ja että he ottavat yhteyttä, kun pyörä on valmis. Asia vilpitön. Jäitä hattuun, siis.

Kuluu kaksi viikkoa lisää. Soitan liikkeeseen uudelleen, sillä olen jo käynyt koeajamassa uutta pyörää ja hermot alkavat olla riekaleina. Kun kahden päivän yrittämisen jälkeen lopulta sain jonkun langan päähän, totesi huoltomies sujuvalla englannilla, että "Joo, pyörä on valmis. Eikö sinuun otettu yhteyttä?" Ei otettu ei, ajattelin ja päätin kuitenkin pelata varman päälle. Kysyin huoltomieheltä, oliko ongelma jarrujen metelöimisen kanssa poistunut ja ei enää toistuisi. Samalla halusin varmistaa myös sen, etteivät ongelmat olleet aiheuttaneet keskiölle muuta vahinkoa. Tähän huoltomies esitti vastakysymyksen, joka oli kuin isku palleaan: "Ai? Oliko siinä sellainen ongelma?". Mykistyneenä osasin ensin vastata vain, että "Oli", minkä jälkeen toki aloin seikkaperäisesti ja jo kohtuullisen ärtyneenä selittämään, mikä ongelman todellinen laita oli. Huoltomies lupasi käydä koeajolla ja palata asiaan puolen tunnin kuluessa. Hän soitti yllättäen jo 20 minuutin päästä todeten, että keskiössä oli todella jokin pieni, jostakin irronut metallinpala, joka oli ajoittain kiilautunut osien väliin aiheuttaen metelin. Ilmeisesti rummussa oli tämän seurauksena varsin selvät jäljet, sillä hän lupasi laittaa uuden tilaukseen ja sanoi pyörän olevan valmis viikossa-puolessatoista. Kiitin ja lopetin puhelun. Samoihin aikoihin tilasin toisaalta uuden pyörän itselleni.

Kaksi viikkoa kului. Hyppäsin uuden pyöräni selkään ja ajoin Malmille kyselläkseni pyörän tilanteesta. Se ei vieläkään ollut valmis, vaan he odottivat nähdäkseni osaa edelleen valmistajalta/maahantuojalta. En ollut enää pätkääkään yllättynyt. Enkä ole vielä tänä päivänäkään. Huomenna tullee kuluneeksi kaksi kuukautta pyörän viemisestä HUH:ille. Vieläkään ei Nishikiä ole kuulunut takaisin, enkä usko, että tämä kirjoitus sitä myöskään luokseni tuo. Olisin toki saanut pyöräni sieltä täksi ajaksi ajoon, mutta minullapa onkin jo parempi. Nishiki on silti minulle rakas, olkoonkin että se on kaksivaihteinen automaatti. Olkoonkin, että se on kovan onnen pyörä. Olkoonkin, että se vieraantuu päivä päivältä kodistaan ja palatessaan toteaa, että saa viettää aikansa paremman ja kenties kiiltävämmän seurassa. ;-) Nishiki on silti ja tulee aina olemaan se pyörä, jonka selkään hyppään tuosta vain, pikaiselle kauppareissulle kun ei jaksa ryhtyä pipertämään pyöräilykenkiä jalkaan. (Siinä on kyllä kaksipuoliset polkimet, joten pyöräily onnistuu sekä tavallisilla, että pyöräilykengillä.)

En tiedä kuinka tavallisia tällaiset kokemukset ovat. En myöskään tiedä mitä voisin tässä tilanteessa rehellisesti sanoen tehdä muuta kuin odottaa. Enkä todellakaan tiedä onko etiketin mukaista kirjoittaa blogiin tällaisesta kokemuksesta pyöräliikkeen nimenkin mainiten. Enkä tiedä kuinka suuri osa syystä lankeaa omalle laiskuudelleni, mikä osuus pyöräliikkeelle ja mistä pyörän maahantuoja on vastuussa. Fakta on kuitenkin se, että kaksi kuukautta moisen asian hoitamiseen on jo varsinainen vitsi, joka sinänsä ansaitsee tulla julkaistuksi ja kerrotuksi.

Jään seuraamaan tilannetta. :)